HIFK – TPS  7 – 1 (0-0, 5-1, 2-0)

Eilen RoKi:n kotonaan lukemin 6-3 voittanut TPS saapui tänään vieraaksi Pirkkolaan. Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista pelaamista. Myös TPS oli lähellä avausmaalia kun laukaus kilahti maaliputkeen. Erä päättyi maalittomana. Torjunnat HIFK Kiia Lahtinen 11 ja TPS Mila Houni 13.

Toinen erä muutti pelin luonteen. Ajassa 26:21 eilisenkin avausmaalin tehnyt Johanna Kemppainen iski pelin avausmaalin, syöttäjinä Emilia Vesa ja Erica Korhonen. Ketsuppipullo-ilmiön lailla avattu maalisarake kasvoi jo vajaan kahden minuutin päästä edellisestä, kun Sara Suhonen siirsi Gimmat 2-0-johtoon. Syöttäjinä Anni Pere ja Eveliina Kitula. Ajassa 29:22 Vesa laittoi kiekon maaliin Kemppaisen ja Korhosen syötöistä. Samassa ajassa otti TPS-valmennus Terhi Mertasen johdolla aikalisän. Aikalisä ei kuitenkaan muuttanut tilannetta, ja HIFK teki neljännen maalinsa ajassa 33:27. Maalintekijänä Olivia Kylliäinen ja syöttäjinä Mikaela Saukkonen sekä Kemppainen. Kellon pysähtyessä aikaan 34:50 TPS:lle tuomittiin kaksiminuuttinen ja tämä kostautui minuuttia myöhemmin. Ylivoimamaalin tekijä Michaela Pejzlova ja syöttäjinä Julia Liikala ja Athéna Locatelli. TPS ei kuitenkaan vielä luovuttanut. Ajassa 37:57 Kiia Kankaan mailasta syntyi kavennus lukemiin 5-1 ajassa 37:57. Torjunnat erässä Lahtinen 7 ja Houni 17.

Ottelun kolmannessa erässä Vesa, Kylliäinen ja Korhonen juonivat lukemiksi 6-1. Viimeisen viiden minuutin aikana Clara Rozier iski loppulukemiksi 7-1 Vesan syötöstä, osuma syntyi siirretyn rangaistuksen aikana. Torjunnat viimeisessä erässä Lahtinen 12 ja Houni 11. Gimmoille kolme pistettä ja sarjassa toinen sija KalPa:n jälkeen viikon maaottelutauolle siirryttäessä.

Päivän Kotiketju-pelaajiksi nimettiin Anni Pere, Sara Kuuluvainen, Kiia Lahtinen, Erica Korhonen ja Veera Huotari. Kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin Olivia Kylliäinen ja vierasjoukkueen Kiia Kangas. Suomen Urheiluhierojaopiston Raskaan työn raataja-lahjakortin lunasti tänään Eveliina Kitula.

Päävalmentaja Saara Niemi hyrisi tyytyväisyyttä kun sarja on jo ylittänyt puolivälin.
– Olen tyytyväinen näkemääni tänään. Ollaan jouduttu menemään otteluruuhkassa kapealla rosterilla viime aikoina loukkaantumisten takia. Tänään saatiin Akatemiasta kolme pelaajaa (Emma Andersson, Nellie Karlberg ja Sara Kuuluvainen) paikkaamaan rivejä, mikä toi voimaa joukkueeseen. Ekassa erässä ei turhauduttu vaikka tulosta ei vielä tullut, toisessa sitten työ palkittiin. Hienoa oli myös se, että nyt myös muut kentälliset kantoivat tulosvastuuta viime aikoina isossa roolissa olleen ykkösen lisäksi.

Nyt maajoukkuetauolla harjoitellaan Akatemian ja poikien kanssa, 8 pelaajaa mukana maajoukkueissa. Pelit jatkuu Espoossa 16.11. Hyvä syksy alla, tästä tahti vain vielä kiihtyy ja kovenee kohti joulua, Niemi päättää.

Pisteet: 
Emilia Vesa 2 + 2 = 4
Johanna Kemppainen 1 + 2 = 3
Erica Korhonen 0 + 3 = 3
Olivia Kylliäinen 1 + 1 = 2
Michaela Pejzlova 1 + 0 = 1
Clara Rozier 1 + 0 = 1
Sara Suhonen 1 + 0 = 1
Anni Pere 0 + 1 = 1
Eveliina Kitula 0 + 1 = 1
Julia Liikala 0 + 1 = 1
Athéna Locatelli 0 + 1 = 1
Mikaela Saukkonen 0 + 1 = 1

Torjunnat: 
HIFK Kiia Lahtinen 11 + 7 + 12 = 30
TPS Mila Houni 13 + 17 + 11 = 41