HIFK – LUKKO  6 – 2 (4-0, 1-1, 1-1)

Gimmojen vastustajaksi harvinaiseen yhden pelin viikonloppuun saapui Raumalta Lukko. HIFK aloitti maalinteon ajassa 02:53 Siiri Yrjölän toimesta. Syöttäjinä Michaela Pejzlova ja Clara Rozier. Ajassa 05:53 Julia Liikala lisäsi HIFK:n johtoa lukemiin 2-0. Upean syöttökuvion ja pohjustuksen tilanteeseen rakensivat Pejzlova ja Athena Locatelli. Lisää seurasi ajassa 12:09 ylivoimalla, kun Liikala teki ottelun toisen maalinsa Eveliina Kitulan ja Yrjölän syötöistä. Alle minuutin päästä IFK:n maalilaulu raikasi jälleen Pirkkolassa, lukemat 4-0, tällä kertaa asialla Pejzlova ja syöttäjinä Anni Pere sekä Locatelli. Erä päättyi näihin lukemiin. Torjunnat HIFK Miia Vainio 0 ja Lukko Saara Rintamaa 5.

Toisessa erässä maalien muodossa alkoi tapahtua vasta erän toisella puoliskolla, ajassa 33:14. Maalintekijänä kunnostautui jälleen Yrjölä, syöttäjinä Pejzlova ja Liikala. Erän lopussa ajassa 37:10 myös Lukko onnistui. Maalin Vainion taakse sivalsi Emmi Katila. Torjunnat erän jälkeen Vainio 2 ja Rintamaa 16.

Kolmannessa erässä ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin maalin merkeissä ajassa 45:48 ja tekijänä Pere. Syötön maaliin antoi Pejzlova. Ajassa 47:04 Pinja Koskinen lisäsi Lukon osumien määrän kahteen. Nämä lukemat jäivät ottelun lopputulokseksi ja kotijoukkueelle kolme pistettä. Torjunnat viimeisessä erässä Vainio 3 ja Rintamaa 8.

PISTEET:
Michaela Pejzlova 1 + 4 = 5
Siiri Yrjölä 2 + 1 = 3
Julia Liikala 2 + 1 = 3
Anni Pere 1 + 1 = 2
Athena Locatelli 0 + 2 = 2
Clara Rozier 0 + 1 = 1
Eveliina Kitula 0 + 1 = 1

TORJUNNAT:
HIFK Miia Vainio 0 + 3 + 3 = 6
Lukko Saara Rintamaa 5 + 16 + 8 = 29