HIFK – KalPa 4 – 1 (2-1, 2-0, 0-0)

Stadin Gimmat pääsivät avaamaan kauden myös kotipelien osalta uudessa kotihallissaan Pirkkolan jäähallissa. Vastustajana ottelussa viime kevään välierävastustaja ja hopealle yltänyt Kuopion KalPa.

Ottelu alkoi seremonioilla, kun IFK:n kannattajat Rödat Skrinnarit lahjoittivat Gimmoille hyväntekeväisyyshuutokaupasta kerätyn 3000€:n summan. Lisäksi kukitettiin Naisleijonien MM-pronssimitalistit IFK:n Matilda Nilsson ja Julia Liikala sekä KalPa:n Tanja Niskanen.

Ottelun ensimmäinen maali tehtiin jo ajassa 01:02 kun Johanna Juutilainen iski kiekon IFK:n maalia vartioineen Iina Kuuselan taakse, KalPa johtoon 0-1. IFK kuittasi kuitenkin nopeasti, kun ajassa 03:30 Johanna Kemppainen pääsi tekemään joukkueensa tasoituksen ja IFK:n ensimmäisen maalin Pirkkolassa. Syöttäjinä Clara Rozier ja Krista Parkkonen. Ajassa 13:52 IFK siirtyy ottelussa ensi kertaa johtoon, kun Nilsson ampuu kiekon rystyllä KalPa:n maalia vartioineen Tiina Ranteen taakse. Näihin 2-1 lukemiin päättyy myös erä. Maalivahtien torjunnat Kuusela 7 ja Ranne 12.

IFK:n kolmas maali näkee päivänvalon toisessa erässä ajassa 28:08. Tekijänä jo yhden maalin tehnyt Nilsson läpiajosta, syöttäjänä Athena Locatelli. Reilut kolme minuuttia myöhemmin Michaela Pejzlova vihdoin onnistuu, ja siirtää IFK:n 4-1-johtoon. Torjunnat kolmannessa erässä Kuusela 11 ja Ranne 14.

Ottelun kolmas erä pelattiin maaleitta. Erässä nähtiin vain yksi KalPa:n jäähy jossa IFK ei onnistunut. IFK:n Iina Kuusela torjui erässä kuusi kertaa ja KalPa:n Ranne 19.

IFK:lle kotiavauksesta kolme pistettä. Seuraava ottelu pelataan Pirkkolassa jo heti huomenna klo 15:00 alkaen ja vastassa Vaasan Sport.

Pisteet: 
Matilda Nilsson 2 + 0 = 2
Michaela Pejzlova 1 + 1 = 2
Johanna Kemppainen 1 + 0 = 1
Athena Locatelli 0 + 1 = 1
Krista Parkkonen 0 + 1 = 1
Karoliina Rantamäki 0 + 1 = 1
Clara Rozier 0 + 1 = 1

Maalivahdit: 
Iina Kuusela IFK 7 + 11 + 6 = 24
Tiina Ranne KalPa 12 + 14 + 19 = 45